Epärehellisyys ja vilpillisyys – sanoja, joita emme ole tottuneet liittämään tieteeseen tai tieteelliseen julkaisemiseen. Tieteellisiä tekstejään julki haluavan kirjoittajan täytyy kuitenkin olla nykyään tarkkana, ettei haksahda tiedekustannuksen maailmaan pesiytyneeseen saalistajaan. Tämän saalistajan juuret ovat avoimen tieteen tavoittelussa ja avoimessa julkaisemisessa (eng. Open Access).
Tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut.
Avoimen julkaisemisen taustalla on ajatus avoimesta tieteestä, jonka kautta ihmisillä on vapaa pääsy tutkimustuloksiin ja -materiaaleihin. Perinteisesti tieteelliset julkaisut ovat löytyneet joko painetuissa lehdissä tai netissä maksumuurin takana. Avoimen julkaisemisen ajattelun yleistyttyä lukijoiden ei usein enää tarvitse maksaa saadakseen artikkeleita käsiinsä. Julkaisemisen kustannukset eivät ole kuitenkaan kadonneet, vaan tieteellisten kustantajien kuluja on siirretty julkaisujen ostajilta artikkeleiden tekijöille. Mikäli artikkeli halutaan julkaista välittömästi avoimena, perii kustantaja usein artikkelin tekijöiltä kirjoittaja- eli APC-maksun (Article Processing Charge) (1). APC-maksujen myötä tieteellisen julkaisemisen kentälle on muodostunut ikävä sivuilmiö nimeltä saalistajajulkaisut.
Mikä saalistajajulkaisu?
Saalistajajulkaisu on uhkaavan kuuloinen termi, joka saattaa tuoda mieleen Harry Potteriakin melkein haukanneen Hirviökirjan Hirviöistä. Tällä kertaa vaarassa eivät kuitenkaan ole tieteentekijän sormet tai nenä, vaan lähinnä rahat ja maine. Suomessa tiedejulkaiseminen on tyypillisesti perustunut enemmän haluun levittää tieteen tuloksia kuin taloudellisen voiton tavoitteluun (2), mutta maailmalla tilanne on usein toinen. Vakavastikin otettavat, vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perityillä APC-maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös enemmän tai vähemmän hämäräperäiset toimijat.
Vapaasti saatavilla olevat avoimet julkaisut joutuvat rahoittamaan toimintaansa kirjoittajilta perittävillä maksuilla. Tähän saumaan ovat iskeneet myös hämäräperäiset toimijat.
Saalistajajulkaisuja (eng. Predatory Open Access) on erityyppisiä. Jotkut niistä julkaisevat kaiken niille lähetetyn ja maksetun materiaalin ilman minkäänlaista vertaisarviointia. Toiset saattavat käyttää näennäistä vertaisarviointiprosessia, joka ei kuitenkaan täytä tiedemaailmassa yleisesti hyväksyttyjä kriteereitä. Kolmannet haluavat vain viedä tutkijaparan rahat tarjoamatta mitään vastineeksi.
Saalistajajulkaisut ovat usein verkkolehtiä. Myös samalla kaavalla toimivia kirja- tai lehtikustantajia, konferenssijärjestäjiä sekä tutkimusmetriikkapalveluja löytyy. Kynnys huijaukseen on matala, koska valejulkaisun tai -konferenssin perustaminen ei vaadi juuri muuta kuin verkkosivun ja sähköpostiosoitteen (3). Härskeimmät hyödyntävät jopa identiteettivarkauksia ja esittävät todellisia, alallaan arvostettuja tutkijoita, lehtiä tai konferenssijärjestäjiä (4).
Saalistajaan ei kannata langeta
Ensivilkaisulla oman artikkelin lähettäminen saalistajajulkaisulle saattaa vaikuttaa houkuttelevalta, mikäli lehti lupaa esimerkiksi nopeita julkaisuaikoja. Tutkijoilla on painetta julkaista paljon saadakseen meriittejä ja jalansijaa tiedeyhteisössä. Dramaattinen lausahdus “julkaise tai kuole” tunnetusti tiivistää tiedeyhteisössä olevan mentaliteetin, joka ajaa monia tarjoamaan julkaisujaan epäilyttäville lehdille. Kääntöpuolena saalistajajulkaisuissa julkaisemiselle on kuitenkin useampia mahdollisia huonoja seurauksia:
- julkaisun häviäminen verkosta julkaisijan lopetettua toiminnan
- huonon maineen tarttuminen julkaisuissa ilmestyneisiin artikkeleihin
- artikkeleiden tekijöiden maineen kärsiminen
- yhteistyömahdollisuuksien vähentyminen
- viittausmäärien vähentyminen
- tieteen uskottavuuden vaarantuminen (5,7.)
Valtaosa yllä listatuista riskeistä osuu yksittäisten tekijöiden harteille. Laajempi ja kenties vakavampi uhka on kuitenkin tieteen uskottavuuden vaarantuminen saalistajajulkaisujen harjoittaman heikon “vertaisarvioinnin” vuoksi. Yksi lisäsyy olla julkaisematta saalistajajulkaisussa onkin kollektiivinen vastuunkanto.
Saalistajajulkaisuihin liittyvistä riskeistä huolimatta monet tutkijat julkaisevat niissä. Moni joko ei ole huomannut julkaisun todellista luontoa tai on kokonaan tietämätön saalistajajulkaisujen olemassaolosta. Jotkut tutkijat kuitenkin tarjoavat artikkeleitaan tietäen julkaisuntahon olevan saalistaja. Edellä mainitut paineet julkaista voivat ajaa tekijän tarjoamaan tekstejään myös tietoisesti saalistajille. Myös tutkimusmetodologioiden vähäinen tuntemus tai huono kielitaito voivat johtaa siihen, että saalistajajulkaisut koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi, kun korkealaatuisempien lehtien ovet eivät avaudu. Lisäksi monilla globaalin etelän maissa olevilla tutkijoilla on epäilyksiä, että länsimaiset korkean tason kustantajat ovat puolueellisia heitä kohtaan (6,7). Toki täytyy huomioida, että saalistajajulkaisuissa julkaisevat tutkijat ympäri maailmaa, myös niin kutsutuista kehittyneistä maista.
Koska monet tarjoavat tietoisesti artikkeleitaan saalistajajulkaisuille, on syntynyt keskustelua siitä, voidaanko termiä “saalistajajulkaisu” enää käyttää. Kyseessä kun ei ole aina saalistajan uhriksi joutumisesta vaan tietoisesta symbioosista, jossa julkaisija saa nopeasti rahaa ja tekijä nopeaa ja helppoa meriittiä (8).
Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän?
Mistä saalistajajulkaisun sitten tunnistaa, ettei ainakaan tietämättään haksahda sellaisen pauloihin? Meidät on jo melko hyvin opetettu huomaamaan monenlaisia verkkohuijausyrityksiä, mutta tiedemaailman vastaavat ilmiöt ovat vielä verraten uusia ja erilaisia. Lisäksi tutkijan itsetuntoa luonnollisesti hivelee, jos hänen työtään kohtaan ilmaistaan kiinnostusta.
- Ensimmäisen hälytyskellon pitäisi soida, jos tutkija kohtaa aggressiivista sähköpostimarkkinointia, jolla häntä houkutellaan julkaisuun kirjoittajaksi, toimituskunnan jäseneksi tai vertaisarvioijaksi. Vakavasti otettavien julkaisujen ei yleensä tarvitse tyrkyttää itseään, kun halukkaita kirjoittajia riittää muutenkin jonoksi asti.
- Saalistajajulkaisun käsittelemä aihepiiri saattaa olla poikkeuksellisen lavea tai ylimalkainen kerätäkseen mahdollisimman laajaa artikkelitarjontaa. Joku ”International Journal of Science, Technology & Education Research” -tyyppinen nimi voi äkkiseltään kalskahtaa korvaan hienolta ja vakuuttavalta, mutta on lopulta pelkkää sanahelinää (3).
- Saalistajajulkaisujen sekä muiden tutkijoihin kohdistuvien huijausten perimmäinen tarkoitus on kerätä helppoa rahaa, joten jos julkaisu ei peri lainkaan kirjoittajamaksuja, sillä mitä luultavimmin on puhtaat jauhot pussissaan. Ole kuitenkin asian suhteen tarkkana, sillä maksuja saatetaan pyrkiä peittelemään viimeiseen asti (9).
Suomessa toimii Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) yhteydessä Julkaisufoorumi (JUFO), joka arvioi tieteellisten julkaisukanavien luotettavuutta neliportaisella asteikolla: 3 (korkein taso), 2 (johtava taso), 1 (perustaso), 0 (kanavat, jotka eivät ainakaan vielä täytä kriteereitä) (10).
JUFO:n luokitusjärjestelmä ei luonnollisestikaan ole täysin aukoton, mutta vähintäänkin suuntaa antava. Jos julkaisu on täyttänyt ykkös tai sitä ylemmälle tasolle vaadittavat kriteerit, se ei todennäköisesti ole saalistajajulkaisu. Toisaalta myös nollatasolta saattaa löytyä aivan asiallisia julkaisukanavia, esimerkiksi TSV:n oma Tieteessä tapahtuu -lehti (9).
Julkaisua voi etsiä myös ulkomaalaisista julkaisutietokannoista, kuten Directory of Open Access Journals (DOAJ), Scopus tai Web of Science (WoS), joita myös JUFO luokittelussaan hyödyntää (11). Näillä on tarkat vertaisarviointikriteerit, joten listoilta ei pitäisi löytyä yhtään saalistajaksi kategorisoituvaa julkaisua.
Myös julkaisun itse itsestään kertomia tietoja kannattaa tarkastella kriittisellä silmällä esimerkiksi seuraavien asioiden osalta:
- Onko sama henkilö päätoimittajana useammassa saman kustantajan lehdessä?
- Onko toimituskunnan jäsenet kerrottu?
- Viittaako julkaisun nimi kansainvälisyyteen, mutta toimituskunta vaikuttaa paikalliselta?
- Kerrotaanko perittävistä kirjoittajamaksuista avoimesti?
- Onko julkaisun nimi harhaanjohtava esimerkiksi maantieteellisesti tai sisällöllisesti?
- Muistuttaako nimi läheisesti jotain toista olemassa olevaa tiedelehteä?
- Vaikuttaako toiminta ylipäätään uskottavalta? (3)
Vanha kunnon “liian hyvää ollakseen totta” -sääntö pätee pitkälti tähänkin. Jos kirjoittajamaksu on poikkeuksellisen alhainen vastaavaan tunnettuun ja vakiintuneeseen toimijaan verrattuna tai jos vertaisarviointi- tai koko julkaisuprosessi on poikkeuksellisen nopea, sille saattaa olla syy, joka ei välttämättä kestä päivänvaloa.
Kun saalistaja otti yhteyttä
Tätä artikkelia työstettäessä toiselle meistä kilahti sopivasti sähköpostiin viesti eräältä lehdeltä. Se koski kirjoittajalta vastikään ilmestynyttä konferenssiabstraktia. Viestissä sanottiin lehden olevan hyvin kiinnostuneita kirjoittajan tutkimusalasta, ja että he halusivat julkaista hänen uusimman artikkelinsa. Lehden sivuilla kerrottiin siellä ilmestyvien artikkelien olevan vertaisarvioitu.
Koska tätä artikkelia varten selvittämämme asiat olivat tuoreina mielessämme, herätti yhteydenotto meissä epäilyksiä. Lähdimme siis tutkimaan lehden taustoja. JUFOssa lehdellä oli luokitus 0, ja DOAJ:sta lehteä ei löytynyt lainkaan. Pikainen googletus osoitti, että lehteä pidetään ainakin jonkin verran kyseenalaisena. Toisaalta lehden toimituskunnan tiedoissa mainittiin laaja-alaisesti ihmisiä eri maista. Joukkoon mahtui yksi suomalainenkin. Nimilista itsessään ei vielä todista mitään, kuka tahansa voi hakukoneella etsiä alan ihmisiä ja laittaa heidän nimiään omille sivuilleen.
Päätimme tutkia asiaa syvemmin ja laitoimme kustantajalle kysymyksen APC-maksujen suuruudesta. Vastaus oli 200 dollaria 3 000 sanaa kohden. Tyypillisesti APC-maksut ovat 2 000 euron paikkeilla artikkelia kohden, ja vaikka ne voivat vaihdella suuntaan tai toiseen, oli tämä ilmoitettu summa epäilyttävän vähäinen. Käännyimme vielä Googlen puoleen ja teimme haun lehden toimituskunnassa mainitun suomalaisen nimellä. Hän on olemassa oleva henkilö, mutta hänen julkaisuhistoriansa oli hyvin vähäinen. Julkaisulista tuskin kasvaa, sillä hän vaikuttaa eläköityneen. Lisäksi hän on epäaktiivinen esimerkiksi Research Gatessa, jonne tutkijat päivittävät tietoja omista artikkeleistaan. Hänen ajantasaisia yhteystietoja ei ollut hakukoneilla löydettävissä. Voi hyvinkin olla, ettei hän ole itse tietoinen olemassaolostaan lehden toimituskunnassa.
Täysin varmasti emme pysty toteamaan meitä lähestyneen julkaisun olleen saalistaja. Vaaran merkit ovat tässä tapauksessa kuitenkin hyvin selvät: vähäiset APC-maksut, huonot luokitukset, epäilyttävä maine ja mahdollisesti tekaistu toimituskunta.
Taustatyö kannattaa
Lehden taustojen selvittäminen on aina kannattavaa. Taustatyöhön käytetty aika on mitätön verrattuna mahdolliseen harmitukseen, mainehaitoista ja muista ikävämmistä seurauksista puhumattakaan, mikäli päätyy uimaan saalistajan verkkoon. Lopputoteamuksena voi päätyä ilmeiseen: kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat.
Kun haluat julkaista artikkeleitasi, ole tarkkana siitä, minne tekstejäsi tarjoat.
Kirjoittajat
Jani Bohm on aiemmalta suomentajan uraltaan lähes kokonaan kirjaston hyllyjen väliin siirtynyt tietopalveluneuvoja.
Saara Vielma on yleisten kirjastojen puolelta tiedekirjastojen maailmaan siirtynyt tietoasiantuntija. Eri julkaisumuodot ja -kanavat näkyvät, ja välillä myös kuuluvat, hänen työssään niin julkaisutiedonkeruun, tiedonhaun ohjausten kuin julkaisujen avoimuuden edistämisen kautta.
Lähdeviitteet
- Karvonen et al. 2014. Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään. Vastapaino.
- Ollikainen, Harri (2019). Suunnistusta tiedejulkaisemisen maastossa, Informaatiotutkimus 2(38).
- Ruth, Anna-Sofia (2018). Kuinka välttää saalistajajulkaisuja?. Vastuullinen tiede, verkkosivusto.
- Paavola, Arja-Leena (2018). Saalistajajulkaisut houkuttelevat tutkijoita, Acatiimi 7/2018.
- Laakso & Kere (2015). Tieteellisen julkaisemisen muutokset – kasvukipuja ja avoimuuden haasteita, Tieteessä tapahtuu 3/2015.
- Vilén, T. & Savolainen, E. (2019). Saalistajien jäljillä, Signum 3/2019.
- Kurt, S. (2018): Why do authors publish in predatory journals? Learned Publishing 2/2018.
- Frandsen, T. F. (2019). Why do researchers decide to publish in questionable journals? A review of the literature. Learned Publishing 1/2019.
- Roinila, Markku (2020). Näin tunnistat saalistajajulkaisun – viisi vinkkiä tutkijalle. Think Open -blogikirjoitus. Helsingin Yliopisto.
- Julkaisufoorumi.
- Savolainen, E. & Pölönen, J. (2019). Kyseenalaisia julkaisukanavia arvioitiin uudelleen Julkaisufoorumissa, Tieteessä tapahtuu 4/2019.
Ei kommentteja